Hedon SPA&Hotel on hienostunut ja romanttinen Pärnun rannalla sijaitseva spahotelli, josta löytyy fine dining ravintola Raimond. Haaveilimme Raimondin rinnalle toista hyvää ja hieman rennompaa ruokailupaikkaa, jossa valikoimalla ei olisi mitään rajoja. Haave tuli todeksi ja vuoden 2016 alussa hyvässä harmonisessa yhteistyössä ravintola Raimondin kanssa näki päivänvalon ravintola Akord.
Niin lähti säveltäjä (=Raimond Valgre) vaeltamaan rannalle ja löysi sieltä eksyneen sävelen (=akord), jonka hän toi mäntyjen alle kaikumaan, rantahiekkaa varpaisen välissään tai talvinen pipo tiukasti päässään. Enää ei tarvitse odottaa ja haaveilla, että se lyhyt kesä tulisi grillintuoksuineen. Ravintola Akord tuo kesän lämmön sydämeesi ja palvelee sinua Pärnun rannalla läpi vuoden.
Akordissa on talvella 40 asiakaspaikkaa, mutta kesällä Akrod valtaa myös terassimme, josta löytyy istuin 100 vieraalle. Akord on valinnut suunnan, joka sopii mainiosti yhteen auringonlaskun ja rantahiekan kanssa; elävällä tulella valmistetut verrattomat lihat, merellisen kaupungin kalaruuat sekä herkulliset merenelävät. Menusta ei puutu myöskään kasviruokia, pastoja tai jälkiruokia – kaikki suoraan grillistä.
Ravintola Akordissa saat olla juuri sitä mitä olet, olla itse oma kokkisi. Me valmistamme herkulliset grilliruuat, joissa sinä rakennat niistä juuri itsellesi mieluisan aterian.
Tutustu myös meidän fine dining ravintolaamme ravintola Raimond.
Aukioloajat:
Su – To 12:00 – 23:00; (keittiö on auki kello 22:00 saakka)
Pe – La 12:00 – 00:00; (keittiö on auki kello 22:30 saakka)
Tiedustelut ja pöytävaraukset
Puh.: +372 555 62 686
E-mail: akord@hedonspa.com
Löydät meidät myös Facebookista
GRILLIMENU
Ruokalistamme rakennettu siten, että Sinä voit rakentaa siitä juuri Sinulle mieleisen annoksen.
ALKUUN
Grillattuja Padrón-paprikoita 8 €
Fish and chips ahvenesta 5 kpl 10 €
tryffelimajoneesin kanssa
Torpedo-tiikerikatkaravut 5 kpl 10 €
makean chilikastikkeen kanssa
Kanansiivet 8 kpl 10 €
kookos-chilikastikkeessa
Grillattua juustoa 12 €
lakkahilloa
JAETTAVAKSI KAHDELLE
Lohitartaria, fish and chips ahvenesta, nyhtönaudanposkea, grillattua vuohenjuustoa
tomaatti-basilikasalaattia, merileväsalaattia, sienisalaattia, avokadokreemiä, tryffelimajoneesia 32 €
KEITOT
Mausteinen tomaatti-linssikeitto ja rapeaa leipää 12 €
Kala- ja mereneläväkeitto sis. vihanneksia 14 €
SALAATIT
Burrata-salaatti 15 €
tomaattia/rucolaa/basilikapestoa/serranon kinkkua/grillattua patonkia
Tiikerikatkarapusalaatti 15 €
vihreää salaattia/inkivääriä/avokadoa/merilevää/vihanneksia
Mausteinen ankanlihasalaatti 15 €
vihanneksia/roomansalaattia/nuudeleita/sieniä/seesaminsiemeniä
Naudanliha-carpaccio 15 €
rucolaa/parmesaania/kapriksia/pinjansiemeniä
KÄSINTEHDYT HAMPURILAISET
Beyond meat 15 €
Rapea kana 15 €
Liivimaan naudanlihaa 15 €
KASVISRUOKA
Grillattua munakoisoa 14 €
tofua, vöner-kebabia ja kirsikkatomaatteja
KALAA JA MERENANTIMIA
Ankeriasmonni-saslikkia 17 €
kreikkalaista jogurttia ja limettikastiketta
Lankkulohta 18 €
valkoviini-voikastikkeessa
Mustekalan lonkeroita 19 €
valkoviini-voikastikkeessa
Jättikatkaravunpyrstöjä 20 €
chili-valkosipuliöljyssä
LINNUNLIHAA
Klassista kana-saslikkia 15 €
limetillä maustettua kreikkalaista jogurttikastiketta
Ankankoipea 18 €
sitrus-punaviinikastikkeessa
LAMPAANLIHAA
Lampaan ristiluunpala 20 €
punaviinikastikkeessa
NAUDANLIHAA
Naudanposkea 18 €
punaviinikastikkeessa
Naudan sisäfileetä 25 €
punaviinikastikkeessa
LISUKKEET
Paksuja ranskanperunoita 6 €
Grillattuja vihanneksia 7 €
Parsa-pinaattirisottoa 7 €
Perunasosetta mozzarellajuuston kanssa 7 €
Merileväsalaattia sis. edamamepapuja ja omenaa 7 €
Rapeita bataatteja 7 €
JÄLKIRUOAT
Vegaaninen brûlée 8 €
kookosta, mantelia ja vaniljaa
Suklaafondant 8 €
vaniljajäätelöä ja sitruunakreemiä
Omenakeikauskakku 8 €
vaniljajäätelöä ja karamellikastiketta
Mascarpone-jäätelökakku 8 €
limettiä, tuoreita marjoja ja marenkia
LASTEN MENU
PIENEEN NÄLKÄÄN
Käsintehdyt pelmenit smetanan kanssa 6€
Lihapullakeitto 5€
SUUREN NÄLKÄÄN 8€
Taivaalliset lihapullat
uunissa paistettuja lihapullia
Merirosvon herkkuruoka
paistettua taimenta
Arabella-pastakastike
tomaatti-jauhelihakastiketta
VALITSE LISÄKSI
Spagettia tai perunasosetta / Rapeita kasviksia tai tomaattikurkkusalaattia / Smetanamajoneesikastiketta tai kermakastiketta
SUU MAKEAKSI 5€
Jokaisen lapsen unelma
jäätelö (3 palloa)
Joka päivä on juhlapäivä
ohukaisia hillon ja jäätelön kanssa
LOBBY BAARI
Hotellimme ensimmäisellä kerroksella sijaitsee pohjoismaiseen tyyliin sisustettu viihtyisä lobby baari, mikä sopii hyvin niin businesstapaamisiin kuin mukaviin hetkiin yhdessä ystävien kanssa. Baarissa voit rentoutua mukavissa suurissa Norra-suunnittelijoiden suunnittelemissa NORR11 tammisissa nojatuoleissa ja nauttia baarimme tunnelmasta sekä mainioista drinkeistä.
Lobbybaarin cocktail-menusta löydät niin klassisia kuin myös trendikkäitä uusia juomia. Baarimme ammattilaiset luovat jatkuvasti uusia maistuvia drinkkejä nautittavaksesi. Kesällä lobby baari levittäytyy merenääriselle terassillemme, jossa juomien lisäksi voit nauttia kesäpäivänä ja –iltana kauniista näköalasta. Talvella voit rentoutua ja nauttia omia lempijuomiasi viihtyisässä takkahuoneessamme takkatulen ääressä.
Tavoitteemme ei ole tarjota vieraallemme vain kahvia, vaan luoda kokonainen kahvimaailma. Jokainen meistä tarvitsee välillä aikaa itselleen; pehmeyttä ja lämpöä – juuri sitä, mitä hyvä kahvi tarjoaa. Italialainen Caffé Veronesin kahvi hellii sinua päivän mittaan – aamulla herätessäsi, bisnestapaamisissa, hyvän ruuan jälkeen tai mukavana kahvihetkenä ystävän seurassa. Kahvimme on korkealaatuista ja se on valmistettu perinteitä noudattaen käsityönä. Kahvivalikoimastamme löytyvät kahvit kaikkiin makuihin: cafe lattet, espressot, cappuccinot, macchiatot ja americanot. Lisäksi valikoimastamme löydät kevyitä suupaloja sekä valikoiman ihania kakkuja, jotka on valmistettu omassa keittiössämme loistavien kokkiemme toimesta.
Illallisen alkuun tarjoilemme erilaisia aperitiiveja ja illallisen lopuksi herkulliset makunautinnot päättävät ja illan lopettavat suurenmoiset digestivet.
LOBBYBAARIN aukioloajat
Kesäiset aukioloajat
Ma – Su 11:00 – 00:00
Talviset aukioloajat
Su – To 11:00 – 23:00
Pe – La 11:00 – 00:00
Ravintola Raimond on saanut nimensä upean säveltäjä-muusikon RAIMOND VALGREn mukaan. Raimond vietti vuosia Pärnussa ja loi juuri täällä, alati kasvavassa kylpyläkaupungissa, useita ajattomista lauluistaan. Vaikka Valgre ja hänen melodiansa eivät tulleetkaan niin tutuksi hänen elinaikanaan, me olemme kunnianhimoisempia – haluamme olla se, josta puhutaan tänään, huomenna kuin myös ylihuomenna.
50-paikkainen a´la carte ravintola Raimond sijaitsee rannan tuntumassa melkein rantahiekalla. Olemme luoneet Sinua varten romanttisen kohtaamispaikan, jossa aika pysähtyy ja musiikin tarina alkaa. Meidän kaikkien yhteinen ponnistelu ja perusteellinen kunnianhimoinen työ on vienyt Raimondin Viron 50 parhaan ravintolan joukkoon jo useana vuonna peräkkäin.
Ravintola Raimondin keittiömestari Marko Lumera on luonut pohjoismaisen puhtaiden ja aitojen makujen sinfonian. Meidän toiveena on tarjota Sinulle makunautintoja, joissa tärkeässä roolissa ovat paikalliset ja tuoreet raaka-aineet sekä tämänpäiväiset trendit maailmalta. Varmistaaksemme Sinulle täydellisen makuelämyksen, olemme luoneet Sinulle makumakat, jotka vievät Sinut ja seuralaisesi uskomattoman hienolle makumatkalle. Lupaamme johdattaa Sinut illallisen läpi silkkihansikkain!
Meillä viihtyy vuoden ympäri. Täällä näet miellyttävässä ympäristössä myrskytuulen nostattamia laineita syksyllä, merenjään rauhoittavaa maisemaa talvella ja ensimmäisten muuttolintujen saapumisen keväällä – nämä tunnelmat odottavat Sinua miellyttävässä interiöörissä, pohjoismaisissa mauissa ja takkatulen lämpimässä loisteessa. Mikä muu voisikaan paremmin kuvailla tyytyväisten vieraidemme muistoja kuin Raimond Valgren unohtumattomat laulunsanat:
„Pian saavun takaisin luoksesi.
Tuokoon tuulet sinulle terveiseni.
Kertokoon sulle sen, mitä tuntee sydämeni…
Takaisin sinun luoksesi saavun ma.“
Illan makunautinnot antavat päivälle täydellisen lopun!
Aukioloajat:
Su – To 18:00 – 23:00; (keittiö on auki kello 21:30 saakka)
Pe – La 18:00 – 00:00; (keittiö on auki kello 22:30 saakka)
Tiedustelut ja pöytävaraukset
Puh.: +372 555 62 686
E-mail: info@restoranraimond.ee
Löydät meidät myös Facebookista
— PELLOLTA —
KEITTIÖMESTARIN TERVEHDYKSET
tattia/mantelia
noria/riisiä
kyssäkaalia/Ponzua
avokadoa/merilevää
LEIPOMOTUOTTEET
tattarileipää/siemenleipää
hummusta/avokadoa/hamppuöljy
ALKURUOKA
Nuoria porkkanoita
munakoisoa/suolayrttiä/avokadoa/
ruusukaalia/karhunlaukkaa
MAUNPUHDISTAJA
PÄÄRUOKA
Vegaaninen lasagne
belugalinssejä/kuningasosterivinokkaita/
tomaattia/auringonkukkaa/pinaattia
ALKUJÄLKIRUOKA
Grillattua tofua
JÄLKIRUOKA
Bataattia
metsämansikoita/kikherneitä/
suklaamurua/sokeriherneitä/tilliä
PETITFOUR-LEIVOKSIA
kookosporkkanoita/viikunoita-taateleita/
aprikoosia suklaassa
— MERESTÄ —
KEITTIÖMESTARIN TERVEHDYKSET
tattia/mantelia
kuhaa/riisiä
hirveä/Ponzua
naudanlihaa/tryffeleitä
LEIPOMOTUOTTEET
mustaa leipää/aamiaispuuroleipää/
virolaista karask-leipää
ruskistettua voita/vaahdotettua voita/
paistettua sipulia
ALKURUOKA
Mustatäplätokkoa
kyssäkaalia/herneitä/Calvisius Caviar
Lingottoa/wasabia/yuzu-ostereita
MAUNPUHDISTAJA
PÄÄRUOKA
Verkossa haudutettua kuhaa
huhtasieniä/värikkäitä vihanneksia/
taimenen mätiä/
sitruunaruoho-veloutè-kastiketta
ALKUJÄLKIRUOKA
Virolaisia juustoja pientuottajilta
JÄLKIRUOKA
”Raimondin kuuden jälkeen”
Valrhona-suklaata/kombuchaa/Vana
Tallinn-likööriä/”kultaa”/minttua
PETITFOUR-LEIVOKSIA
herakaramellia/viikunoita-taateleita/
canelé-leivoksia
— METSÄSTÄ —
KEITTIÖMESTARIN TERVEHDYKSET
tattia/mantelia
kuhaa/riisiä
hirveä/Ponzua
naudanlihaa/tryffeleitä
LEIPOMOTUOTTEET
mustaa leipää/aamiaispuuroleipää/
virolaista karask-leipää
ruskistettua voita/vaahdotettua voita/
paistettua sipulia
ALKURUOKA
Peltopyytä
ankanmaksaa/palsternakkaa/
kukkakaalia/sahramia/tatteja
MAUNPUHDISTAJA
PÄÄRUOKA
Hirven sisäfileetä
orhattoa/kaviaaria mustasta valkosipulista/
rouskuja/maa-artisokkaa/portviiniä
ALKUJÄLKIRUOKA
Virolaisia juustoja pientuottajilta
JÄLKIRUOKA
Markon lapsuusmuisto
Madagaskarin vaniljaa/
lakkoja/gelatoa
PETITFOUR-LEIVOKSIA
herakaramellia/viikunoita-taateleita/
canelé-leivoksia
MAKUMATKAT 65 €/hlö
Lisää Raimondin leipälautanen 5 €
— RAIMONDIN SUOSIKIT —
ALKURUOKA
Naudanlihatartar 18 €
ydinluita/Peipsin sipulia/munahyytelöä/virolaista sardellia/taimenen mätiä
KEITTO
Peipsin sipulikeitto 16 €
mantelia/maa-artisokkaa/kuningasosterivinokkaita/lakritsia
PÄÄRUOAT
Pärnunlahden ahventa 29 €
mustajuurta/lehtikaalia/papuja/värikkäitä porkkanoita/Katsuobushia/ravunpyrstöjä
Nautaa turvasta häntään 32 €
perunoita/tryffeleitä/hillosipuleita/pistaasipähkinöitä/Bordelaisea
JÄLKIRUOKA
”Kultaharkko” 15 €
Komuntu-/Framboise-/Dulcey-/Waina-suklaanappeja
— RAIMONDIN ELÄMYKSIÄ JAETTAVAKSI —
Kala- ja äyriäisvati 79 €
ostereita/vihersimpukoita/tiikerikatkarapuja/mustekalan lonkeroita/taimenta/virolaista sardellia/sahramiaiolia/Ponzu-porkkanasalaattia/tomaatti-kaprissalsaa/tempura-sieniä/katkarapuvoita
Tuoreita ostereita 1 kpl/10 kpl – 5 €/45 €
Ponzu-kastiketta/piparjuurta/sitruunaa/sipulivinaigrettea
Virolaisten pientuottajien juustoja 28 €
tomaattia/sipulia/hunajaa/päärynää
Lisää Raimondin leipälautanen 5 €
Raimondin keittiömestari Marko Lumera valitsee keittiönsä raaka-aineet huolellisesti ja rakkaudella. Hän suosii aina – kuin vain on mahdollista –
tuoreita, puhtaita ja aitoja paikallisilta toimittajilta tulevia raaka-aineita.
Kysy ruoka-ainerajoitteiden osalta lisätietoja tarjoilijaltamme.
LASTEN MENU
PIENEEN NÄLKÄÄN
Käsintehdyt pelmenit smetanan kanssa 6€
Lihapullakeitto 5€
SUUREN NÄLKÄÄN 8€
Taivaalliset lihapullat
uunissa paistettuja lihapullia
Merirosvon herkkuruoka
paistettua taimenta
Arabella-pastakastike
tomaatti-jauhelihakastiketta
VALITSE LISÄKSI
Spagettia tai perunasosetta / Rapeita kasviksia tai tomaattikurkkusalaattia / Smetanamajoneesikastiketta tai kermakastiketta
SUU MAKEAKSI 5€
Jokaisen lapsen unelma
jäätelö (3 palloa)
Joka päivä on juhlapäivä
ohukaisia hillon ja jäätelön kanssa